maanantai 22. tammikuuta 2018

Pohjoiskorealainen metsänistutusaiheinen draamaelokuva

Pohjois-Koreassa myös elokuvat sisältävät selvän ideologisen kasvatuksen elementin. Tällä kertaa laitamme linkin elokuvaan "A Forest Is Swaying" vuodelta 1982.

Korean sodassa tuhoutui rakennusten lisäksi myös huomattava määrä metsää. Sodan jälkeen metsän uudelleenistuttaminen on ollut yksi tapa rakentaa isänmaata uudelleen. Metsän istuttamista pidetään isänmaallisena sosialismin rakentamisena, ja vuosittain vietetään metsänistuttamisen päivää.

Nyt puheena olevassa elokuvassa kuvataan miestä, joka palaa sodasta ja ponnistelee kovasti mäntyjen istuttamiseksi sodassa paljaiksi palaneille vuorten rinteille. Asiantuntijat sanovat hänelle, että kyseisen alueen maaperä ei sovi sille puulajille, jota hän yrittää istuttaa, mutta hän ei anna periksi, vaan yrittää sitkeästi ja lopulta onnistuu.

Elokuvassa on myös romanttinen juonikuvio miehen ja naispuolisen metsänkasvatusasiantuntijan välillä.

Elokuva on nähtävissä Youtubessa englanninkielisin tekstityksin:

A Forest Is Swaying (1982, English Subtitles)

Pohjoiskorealaisten elokuvien kontekstin ymmärtämiseksi suositellaan myös tutustumista Kim Jong Il'in elokuvien ohjaajille ja käsikirjoittajille pitämään puheeseen Let's Create More Revolutionary Films Based On Socialist Life vuodelta 1970.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.