tiistai 5. joulukuuta 2017

Pohjois-Koreassa Pidetty Maakunnallisia Kokoontumisia Onnistuneen Ohjuskokeen Juhlimiseksi

Viikonloppuna pidettiin armeijan ja siviiliväestön yhteisiä kokoontumisia Korean Työväenpuolueen ohjauksessa tehdyn onnistuneen ohjuskokeen juhlimiseksi Etelä-Phyongan'in, Hwanghae'n ja Hamguong'in maakunnissa.

Kokoontumisiin osallistui puolueen ja armeijan henkilöstöä, tehtaiden ja laitosten henkilökuntaa ja muita ihmisiä elämän kaikilta osa-alueilta, kuten esimerkiksi nuorisoa ja opiskelijoita.

Pohjois-Korean hallituksen julkilausuma luettiin ja sen jälkeen pidettiin puheita.

Puhujat sanoivat, että onnistunut ohjuskoe osoitti koko maailmalle sosialistisen Pohjois-Korean voittamattoman voiman.

He antoivat kunnioitetulle ylimmälle johtajalle Kim Jong Un'ille lämpimät kiitokset siitä, että hän on saattanut maan ydinaseohjelman onnistuneeseen päätökseen ja täten luonut maalle edellytykset ruusuiseen tulevaisuuteen.

Edelleen puhujat kehottivat kaikkia ihmisiä työpaikoilla osallistumaan yhteiseen ponnistukseen ihmisten elintason kohottamiseksi puolustamalla puoluetta, armeijaa, maata ja sen kansaa.

Puhujat lisäsivät vielä, että Pohjois-Korea tulee pyyhkäisemään USA:n maan pinnalta, jos USA:n imperialistit aloittavat ydinasesodan Pohjois-Koreaa vastaan.






* * *
Lähde:
http://www.rodong.rep.kp/en/index.php?strPageID=SF01_02_01&newsID=2017-12-05-0010





Provincial Army-People Rallies Held to Hail Successful ICBM Test-fire


  
There took place army-civilian joint meetings in South Phyongan, Hwanghae and Hamgyong provinces on Dec. 2 and 3 to celebrate the great victory of completing the state nuclear force, the cause of building a rocket power, under the leadership of the Workers' Party of Korea.
The meetings were attended by officials of local party and power organs, working people's organizations, factories, enterprises, farms and universities, men and officers of the Korean People's Army and the Korean People's Internal Security Forces and inhabitants from all walks of life including youths and students.
A statement of the government of the DPRK was read out at the meetings to be followed by speeches.
Speakers said the success of the new type ICBM Hwasong-15 test-fire conducted according to the political and strategic decision of the WPK was an auspicious event of all the people which gave birth to the tremendous might of putting the strategic position of the DPRK on the highest level and demonstrated to the world the invincible might of socialist Korea.
They extended the highest glory and warmest congratulations to respected Supreme Leader Kim Jong Un who added glory to the dignity of the powerful country and laid an eternal foundation for its rosy future by realizing the great historic cause of completing the state nuclear force.
They called for making a great upsurge at all worksites for improving the people's standard of living by turning out in the death-defying struggle for the Party and the revolution, the country and its people like those in the field of defence science, and thus successfully conclude the drive of this year full of national jubilees.
The revolutionary forces of the DPRK will wipe the U.S. off the face of the earth if the U.S. imperialists unleash a nuclear war on this land, they added.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.