torstai 14. joulukuuta 2017

Pohjois-Korean Näkemys Ihmisoikeuksista

Pyongyangissa toimiva kustannuslaitos Foreign Languages Publishing House on julkaissut viime ja tänä vuonna kirjasarjan nimellä Korean Ymmärtäminen. Sarjassa on toistaiseksi julkaistu 10 kirjaa. Sarjan 9:ssä osassa on teemana ihmisoikeudet.

Kirja on 87 sivua pitkä ja se on jaettu 100:aan otsikoituun pointtiin. Kirjan lukeminen pätkittäinkin on siis helppoa ja koko kirjan lukee muutamassa tunnissa.

Kirja jakautuu teemallisesti neljään osaan. Aluksi käsitellään ihmisoikeuksien periaatteellista olemusta, sitten käydään läpi sitä, miten Pohjois-Korean perustuslaki ja muut lait ovat aina pyrkineet takaamaan ihmisoikeuksien toteutumista.

Kolmannessa osassa käsitellään sitä, miten USA:n ja sen liittolaisten toiminta on vaikeuttanut ihmisoikeuksien toteutumista käytännössä, ja viimeisessä osassa käydään läpi sitä, miten Pohjois-Korea pyrkii kohentamaan ihmisoikeuksien toteutumista edelleen kaikesta kansainvälisestä painostuksesta ja pakotetoimista huolimatta.

Kirjan ensimmäisessä osassa, joka käsittelee ihmisoikeuksien periaatteellista olemusta, sanotaan, että ihmisoikeudet voivat toteutua vain yhteisössä ja että ihmisoikeudet ovat oikeus riippumattomuuteen.

Ihmisoikeudet toteutuvat kansanjoukoissa ja kansan valtiollinen itsenäisyys on välttämätön kansan riippumattomuuden ja ihmisoikeuksien toteutumiseksi.

Perustavanlaatuisista ihmisoikeuksista mainitaan muun muassa sosiopoliittiset oikeudet, oikeus arvokkuuteen, olemassaoloon ja loukkamattomuuteen. Sosiaalisena olentona ihmiselle on elintärkeää voida osallistua yhteisönsä päätöksentekoon. Ilman sitä oikeutta ihminen on sosiaalisesti kuollut, vaikka olisikin biologisesti elossa.

Kirjan toisessa osassa käydään seikkaperäisesti läpi Pohjois-Korean perustuslain ja muiden lakien kehittymistä toisen maailmansodan päättymisestä lähtien eli siitä lähtien kun Korea vapautui Japanin siirtomaaherruudesta. Mainitaan näistä muutama esimerkki.

Vuonna 1946 säädettiin sosialistinen työlaki, jossa työpäivän pituudeksi määrättiin 8 tuntia, vaarallisissa ja erityisen raskaissa töissä 7 tuntia. Lasten työnteko kiellettiin ja naisten asemaa työelämässä suojeltiin erityisesti.

Samana vuonna säädettiin laki sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Laki takaa naisille samat oikeudet kaikilla elämänaloilla, mukan lukien politiikka, talous ja kulttuuri, kuin miehillekin. Naisille tuli oikeus mm. avioeroon sekä korvaukseen ex-mieheltä lasten kasvattamiseksi. Prostituutio kiellettiin.

Vuonna 1948 perustuslaissa säädettiin ihmisoikeuksista, joiden toteutuminen oli aiemmin taattu muilla laeilla. Noita oikeuksia ovat muun muassa äänioikeus ja oikeus asettua ehdoille vaaleissa, sanan- ja kokoontumisen vapaus ja uskonnonharjoittamisen vapaus. Lisäksi mainitaan oikeus koulutukseen aina yliopistoa myöten, oikeus henkilön koskemattomuuteen ja oikeus tehdä valituksia ja pyyntöjä viranomaisille.

Perustuslakia uudistettiin 1972, jolloin otettiin käyttöön Sosialistinen Perustuslaki. (Tässä linkki Pohjois-Korean nykyiseen perustuslakiin: http://naenara.com.kp/en/politics/?rule)

Perustuslain alussa selvennetään sitä, että ihmisoikeudet perustuvat kollektiivisuusperiaatteeseen. Aiemmin mainittujen oikeuksien lisäksi mainitaan muun muassa oikeus työntekoon ja lepoon, oikeus ilmaiseen koulutukseen ja terveydenhoitoon sekä oikeus tieteelliseen ja taiteelliseen ilmaisuun.


Vuonna 1972 säädettiin laki 11-vuotisesta oppivelvollisuudesta. Vuonna 2012 tätä muutettiin 12-vuotiseksi.

Vuonna 1974 verotus lakkautettiin.

Vuonna 1976 säädettiin laki lasten hoitamisesta ja kasvattamisesta, joka takaa yhtäläiset oikeudet kaikille lapsille.

1977 säädettiin maalaki, jonka mukaan maa-alueita pitää käyttää keskitetyn kokonaissuunnitelman mukaisesti koko kansan hyväksi.

Edelleen mainitaan muun muassa sosialistinen työlaki vuodelta 1978, laki julkisesta maksuttomasta terveydenhoidosta vuodelta 1980 (myös lääkkeet ovat maksuttomia) ynnä monia muita.

Oikeudenkäynneistä on säädetty laissa. Ihmisillä on oikeus käyttää asianajajaa oikeudessa ja valittaa päätöksestä ylempään oikeusasteeseen.

Ketään ei saa pidättää ilman oikeuden päätöstä, eikä kenenkään kotirauhaa saa rikkoa. Pidätettäessä pidätettävälle on kerrottava pidättämisen syy. Aiheettomasti pidätetyllä on oikeus korvaukseen.

Asuinrakennuslaki säätää asuntojen rakentamisesta ja jakamisesta ihmisille asuttaviksi niin että kaikki voivat asua kunnon asunnoissa.

Ympäristönsuojelusta on säädetty lailla. Vesilailla on säädetty vesiresurssien käytöstä niin että ne hyödyttäisivät kansaa ja maan taloutta parhaalla mahdollisella tavalla.

Suuressa Kansan Opiskelurakennuksessa Pyongyangissa ja muissa moderneissa kirjastoissa ympäri maan on kirjallisuutta maan laeista ja ihmisoikeuksista niin että jokainen voi niihin tutustua.

Kiduttaminen ja orjuutus on kielletty.

Miesten eläkeikä on 60 vuotta ja naisten 55 vuotta. Valtio maksaa eläkettä.

Jokaisella on oikeus asialliseen elintasoon. Valtio tarjoaa asunnon ja ruoan jokaiselle.

Naisia ei saa laittaa tekemään erityisen raskasta työtä eikä raskaana olevia tai imettäviä naisia saa laittaa tekemään yötyötä.

Vammaisten oikeuksista pidetään huoli tarjoamalla vammaisille heitä varten räätälöityä työtä, koulutusta, terveydenhoitoa sekä kulttuuritoimintaa.

Kirjan kolmannessa osassa todetaan, että mitä suurempi uhka maan itsenäisyyttä kohtaan tulee ulkomailta käsin, sitä enemmän maan on käytettävä resursseja maanpuolustukseen. Nuo resurssit ovat poissa muusta toiminnasta ja täten USA:n ja sen liittolaisten Pohjois-Koreaan kohdistama painostus, uhkailu ja pakotteet vaikeuttavat ihmisoikeuksien toteutumista käytännössä Pohjois-Koreassa.

Kuten kirjan alussa sanottiin, ihmisoikeudet edellyttävät kansan riippumattomuutta ja itsenäisyyttä, joten antautuminen USA:n vasalliksi niin kuin valtaosa niinsanottuja länsimaita on tehnyt, ei tule kysymykseen.

Korea oli Japanin siirtomaa 1910-45 ja onnistui ankaran itsenäistymistaistelun jälkeen saamaan itsenäisyyden sodan jälkeen. Etelä-Korea on jäänyt USA:n miehittämäksi toisen maailmansodan päättymisestä lähtien, mutta Pohjois-Korea pitää kiinni kansallisesta itsenäisyydestään. Pohjois-Korea ja USA ovat teknisesti edelleen sodassa; Korean sodassa on solmittu vain aselepo (vuonna 1953), mutta rauhansopimusta ei ole tehty.

Yllä on mainittu vain muutamia esimerkkejä kirjasta. Kannattaa lukea koko kirja paremman kuvan saamiseksi.



Kirja on ladattavissa netistä ilmaiseksi pdf-muotoisina:

Englanniksi:
http://www.korean-books.com.kp/en/search/?page=book

Ranskaksi:
http://www.korean-books.com.kp/fr/search/?page=book

Espanjaksi:
http://www.korean-books.com.kp/sp/search/?page=book

Saksaksi:
http://www.korean-books.com.kp/de/search/?page=book

Venäjäksi:
http://www.korean-books.com.kp/ru/search/?page=book

Kiinaksi:
http://www.korean-books.com.kp/ch/search/?page=book

Japaniksi:
http://www.korean-books.com.kp/ja/search/?page=book

Arabiaksi:
http://www.korean-books.com.kp/ar/search/?page=book





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.