perjantai 24. maaliskuuta 2017

Pyongyangin ensimmäinen olutfestivaali

Viime elo- syyskuussa Pyongangissa juhlittiin ensimmäistä Pyongyang Taedonggang olutfestivaalia, joka kesti 20 päivää. Tarjolla oli riisiolutta, tummaa olutta ja useita muita olutlaatuja, yhteensä seitsemää eri sorttia, jotka on pantu Taedonggang'in olutpanimossa. Panimon oluenvalmistusvälineet on ostettu 10 vuotta sitten Englannista.

Taedonggang-panimo on nimetty Pyongyangin läpi virtaavan Taedong-joen mukaan. (Sana 'gang' tarkoittaa jokea ja kirjoitetaan näin: 강. Joskus lapsena opin, että Kiinan yksi joki, joka on maailman kolmanneksi pisin Amazonin ja Niilin jälkeen, on nimeltään Yangtze Kiang, eli ilmeisesti kiang on joki kiinaksi. Korean ja kiinan kielet siis muistuttavat toisiaan ainakin tämän sanan osalta.)
Festivaalin avajaisissa järjestettiin myös oluenmaistajaiskilpailu ja Taedonggangin jokilaivan artistiryhmä esiintyi.

Tarjolla oli myös suklaan makuista olutta. Makean ja happaman sekoittaminen on minusta aina tuntunut hiukan oudolta. Mieleeni tulee lapsuudenmuisto siitä kun pikkuveljeni laittoi hapankorpun päälle suklaalevitettä. Eli ilmiselvästi jotkut siitä pitävät.

Pohjoiskorealaiseen alkoholinkäyttökulttuuriin kuuluvat niin väkevien kuin oluenkin juominen. Olutta pidetään maassa yleisesti virvoitusjuomana. Olutkulttuuri tuli maahan japanilaisen siirtomaakauden aikana, joka kesti 1910-45.

Alla eri uutistoimistojen (CNN, DW, AFP, CCTV+, France 24 ym.) esittämiä videoklippejä festivaaleilta:

https://www.youtube.com/watch?v=wIhoGCK57Wo
https://www.youtube.com/watch?v=CVuYRtrX2ps
https://www.youtube.com/watch?v=oZrQUUkaG1o
https://www.youtube.com/watch?v=LBMDlJSSDQ8
https://www.youtube.com/watch?v=IBC01Ad01S4
https://www.youtube.com/watch?v=-z3sYuSguA0
https://www.youtube.com/watch?v=2GNaJtNifmI

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Kim Jong Il'in koottujen teosten osa 16 julkaistu

Korean Työväenpuolueen pää-äänenkannattaja Rodong Sinmun kirjoittaa, että Kim Jong Il'in koottujen teosten osa 16 on julkaistu Korean Demokraattisessa Kansantasavallassa. Teos, joka on osa kuolemattomien Juche-aatteen ja Songun-aatteen periaatteiden esitystä, esittää systemaattisesti ja ymmärrettävästi johtaja Kim Jong Il'in teokset aikajärjestyksessä.

Se käsittää 80 teosta sisältäen keskusteluja, puheita ja esiintymisiä, joita Kim Jong Il teki elokuusta joulukuuhun vuonna Juche 60 (1971).

Kirja käsittelee sitä tosiseikkaa, että Kim Jong Il johti Presidentti Kim Il Sung'in 60-vuotispäivän juhliin valmistautumista kansan suurimpana juhlapäivänä ja vahvisti puolueen työtä ja huolehti siitä, että ihmeitä ja innovaatioita tehtiin kaikilla sosialistisen rakentamisen osa-alueilla.

Jotkut teokset painottavat tarvetta muotoilla tieteellisesti Presidentin vallankumouksellista aatetta ja Juche-aatteen levittämistä muihin maihin. Ne käsittelevät niitä ongelmia, jotka liittyvät puolueen työn kehittämiseen, jotta se se olisi yhdenmukainen kansanluonteen kanssa.

Jotkut teokset korostavat sen tärkeyttä, että nostetaan luovia ihmisiä ja taiteilijoita kirjallisuuden ja kuvataiteen saralla Korean Työväenpuolueen linjan toteuttamiseksi kirjallisuudessa ja taiteessa ja suunnataan ponnistukset elämän kaikilla aloilla oleville ihmisille vallankumouksellisten rivien edelleen tiivistämiseksi.

Kirja sisältää myös teoksia, joissa annetaan tehtäviä sellaisten kirjallisten teosten luomiseksi, joissa kuvataan johtajaa ja kehitetään toimitus- ja julkaisutyötä niin kuin Puolueen monoliittinen ideologinen järjestelmä vaatii.

Jotkut teokset antavat vastauksia teoreettisiin ja käytännöllisiin ongelmiin, joita nousee esiin vallankumouksen ja rakentamisen yhteydessä, kuten esimerkiksi sellaisen informaatiopalvelun toteuttaminen, joka sopii yhteen rautatieliikenteen tyypillisten piirteiden kanssa ja toisaalta esimerkiksi Puolueen poliitikan täydellisen toteuttamisen osalta siltä osin kuin se edellyttää urheilun tekemisen kansanjoukkojen omaksumaksi ja osaksi jokaisen päivittäistä elämää sekä taikuruustaiteen ja akrobatian kehittämistä moninaisin tavoin.

Lähde:
http://www.rodong.rep.kp/en/index.php?strPageID=SF01_02_01&newsID=2017-03-20-0015

Elokuvataiteen kautta tapahtuvan kansan ideologisen kouluttamisen paremmin ymmärtämiseksi lue myös:
KIM JONG IL: LET US CREATE MORE REVOLUTIONARY FILMS BASED ON SOCIALIST LIFE

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Luokkatietoisuuden merkitys maanpuolustuskyvylle

Korean Työväenpuolueen pää-äänenkannattaja Rodong Sinmun julkaisi alla olevan artikkelin tiistaina 7.3., ja siitä käy ilmi, että kansan luokkatietoisuutta pidetään tärkeänä myös maanpuolustuksen kannalta.

Pohjois-Koreassa kansalle opetetaan järjestelmällisesti sosialismin teoriaa sekä vallankumouksen historiaa. Tämä käy ilmi esimerkiksi uutisraporteista, joissa kerrotaan maan ylimmän johtajan tekemistä vierailuista eri tuotantolaitoksiin. Noissa raporteissa muistetaan aina mainita, että johtaja tarkasti myös tuotantolaitoksen luokkahuoneet, joissa opetetaan työntekijöille sosialismin teoriaa ja vallankumouksen historiaa.

Tässä on tuo alussa mainittu Rodong Sinmunin artikkeli:
- - -
Imperialismin vastaisen ja luokkakoulutuksen tiivistäminen on kehittymässä olevan tilanteen asettama kiireellinen vaatimus

USA:n imperialistit ja heidän lakeijansa yrittävät aina vain kiihkeämmin eristää ja lamauttaa Pohjois-Koreaa. Siksi on välttämätöntä voimistaa jatkuvasti imperialismin vastaista ja luokkakoulutusta, jotta voisimme saada lopullisen voiton taistelussa imperialisteja ja USA:ta vastaan.

Sosialismi etenee keskellä kovaa kamppailua imperialismia vastaan. On välttämätöntä kohentaa puolustuskykyämme, jotta voisimme voittaa taistelun imperialismia vastaan. Tämän puolustuskyvyn ydin on henkilökunnan poliittis-ideologinen voima sekä kansa, joka on omaksunut täysin imperialismin vastaisen luokkatietoisuuden.

Riippumatta siitä, kuinka moderneja aseita ja muuta kalustoa armeijalla on, se saattaa horjua vihollisen hämäysten edessä ja epäonnistua tehtävässään, jos sillä ei ole korkeaa luokkatietoisuutta.
Korkea luokkatietoisuus on lähtöisin lämpimästä rakkaudesta omaan maahan ja sen kansaan sekä myönteisestä asenteesta heidän palvelemiseksi.

Vallankumousta ei saateta päätökseen muutamassa sukupolvessa, vaan se on prosessi, jota pitää jatkaa useiden sukupolvien ajan. Vallankumouksen päämäärä pysyy muuttumattomana niin kauan kun on olemassa imperialisteja ja luokkavihollisia.

Luokkakoulutuksen voimistaminen tarkoittaa vallankumouksemme ja luokka-asemamme lujittamista nyt kun ne sukupolvet, jotka eivät kokeneet sodan koettelemuksia muodostavat vallankumouksellisen rivistön pääjoukon.

Historian opetus on se, että imperialisminvastaisen, USA:n vastaisen, koulutuksen ja luokkakoulutuksen laiminlyönti sillä tekosyyllä, että ajat ovat muuttuneet ja vanhan sukupolven tilalle on tullut uusi, saattaa aiheuttaa repeämän ideologiselle rintamalle ja silloin voimakas sotilasmahti ja taloudellinen voima osoittautuvat tehottomiksi.

Lähde:
http://www.rodong.rep.kp/en/index.php?strPageID=SF01_02_01&newsID=2017-03-07-0006

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Vierailulla Pyongyangin 70-kerroksisessa asuintalossa

Pyongyangin Ryomyong-kadulla on valmistumassa kahden uuden pilvenpiirtäjän rakennusprojekti. Talot ovat 70- ja 55-kerroksisia ja niissä on yhteensä yli 1000 asuntoa.

Nykyisellä internetin aikakaudella voimme tehdä virtuaalivierailun tuonne katsomalla alla linkitetyt videot (siinä ensimmäisessä on itse asiassa 16 lyhyttä klippiä), jotka näyttävät kuvaa rakennustöiden edistymisestä sen eri vaiheissa ja lopuksi Kim Jong Un'in tarkastuskäynnin.

Videolla näkyy mielenkiintoisia asioita. Esimerkiksi rakennustyömaalla näkyy rakentajia kannustavia banderolleja, joihin on kirjoitettu iskulauseita kansan ikioman sosialistisen yhteiskunnan rakentamiseen innostamiseksi. Toinen piirre, jota ei suomalaisilla rakennustyömailla uskoakseni näy, on elävän musiikin esittäminen rakentajille näiden työskennellessä. Kun toiset rakentavat, niin toiset laulavat ja soittavat.

Mielenkiintoista on myös nähdä asuntojen sisätiloja. Videolla näkyy niin keittiöitä kuin olohuoneita kuin makuuhuoneita ja parvekkeita ja lastenhuoneita. Mitä ihmeellistä niissä sitten on? En minä tiedä, kertokaa te.

Näkymä 70. kerroksen ikkunasta on hieno.

Linkit videoihin:

Pyongyang Ryomyong Street Construction

Kim Jong Un visit Construction of the Ryomyong Street in Pyongyang

torstai 9. maaliskuuta 2017

Pyongyangin Ryomyong-kadun rakennusprojekti melkein valmis

Pyongyangissa Ryomyong-kadulla on rakennettu uusia pilvenpiirtäjiä asuinnoiksi sekä tehty muita tähän liittyviä rakennustöitä. Alla Pyongyang Times -lehden artikkeli.
- - -
Kaikki työntekijät, sotilaat etunenässä, ahertavat kovasti viedäkseen projektia eteenpäin kohti pikaista valmistumista.

70- ja 55-kerroksisten asuintalojen yli 1000 asunnon sisustustyöt ovat valmiit ja ulkoseinien laatoitus on meneillään. Maalämpöpumppua sekä vesihuoltoa testataan.

Sähkövoimateollisuusministeriö on saanut valmiiksi yli 10 kilometrin pituisen uuden sähkönjakeluverkon tukiasemineen.

Koneenrakennusministeriö ja hiiliteollisuus, Sangwonin sementtitehdas ja monet muut tuotantolaitokset varmistavat materiaalien ja välineiden toimittamisen ajoissa.

Erityisesti sähköteollisuusministeriö toimitti tarvittavat sähkölaitteet kun taas Cholliman laattatehdas tuotti ja toimitti kymmeniä tuhansia neliömetrejä ulkoseinälaattoja näihin 70 ja 55 kerroksen asuintaloihin.

Maaliskuun alkuun mennessä 86,3 prosenttia työstä on tehty.

Työntekijät alkavat laittaa sähköjohtoja koristevaloille, kattaa kymmeniä tuhansia neliöitä asfalttia sekä istuttaa puita ja tehdä muuta maisemointia.

Erityistä huolta pidetään yli 20:tä lajia olevista noin 20.000 puusta, jotka on istutettu kadun varrelle, ja näiden juurtumista ja kasvuvauhtia tarkkaillaan. Pyongyangin kaupunki toimitti useita lajeja olevat yli 1000 hedelmäpuuta sekä kukkaistutuksia ja lannoittaa ja hoitaa niitä, jotta kukkiminen alkaisi pian.

Rakennusten kattojen viherryttämiseksi tehtävä kasvien istutus tapahtuu projektin lopuksi.

Linkki Pyongyang Times -lehden artikkeliin:
http://www.naenara.com.kp/en/order/pytimes/?page=Economy&no=23798

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Pohjois-Koreassa naisten oikeudet turvattu lailla

Alla oleva artikkeli on Pyongyang Timesista.
- - -
Naiset ovat taistelleet kauan saavuttaakseen samat oikeudet kuin miehillä on.

Tällä vuosisadalla kuitenkin moni nainen elää yhä yhteiskunnallisen epätasa-arvon oloissa ilman täysiä poliittisia oikeuksia, ja naisten aseman parantaminen on edelleen vakava haaste.

Poliittiset oikeudet ovat kaikkein tärkeimpiä, koska ne ovat oleellisia naisille yhteiskuntapoliittisten aktiviteettien suorittamiseksi samalla statuksella kuin miehet, valtion ja yhteiskunnan haltijoina.

Nykyään kaikilla korealaisilla naisilla on oikeus osallistua valtion poliittisiin toimintoihin ja nauttia aidoista poliittisista oikeuksista.

Itsenäisyyden harjoittaminen saa keskitetyn ilmaisunsa vaaleissa.

Pohjois-Koreassa oikeus äänestää ja tulla vaaleilla valituksi on säädetty lailla kaikkien poliittiseksi oikeudeksi, eikä vain jonkin erityisen luokan tai kansanosan yksinoikeudeksi.

Pohjois-Korean Sosialistisen Perustuslain artiklassa 77 sanotaan: "Naisilla on miesten kanssa yhtäläiset oikeudet ja yhtäläinen yhteiskunnallinen asema miesten kanssa... Valtion on tarjottava naisille kaikki edellytykset täyteen osallisuuteen yhteiskunnassa."

Artikla pitää sisällään valtion politiikan, jonka pyrkimyksenä on asettaa naiset, jotka muodostavat puolet maan väestöstä, valtion ja yhteiskunnan hallitsijoiksi, vallankumouksen ja rakentamisen mestareiksi.

Moni nainen työskentelee Korkeimman Kansanneuvoston jäsenenä, sankarina, filosofian tohtorina, kansan urheilusankarina ja johtavana toimihenkilönä vastuussa tärkeistä sektoreista ja yksiköistä, tehden tärkeää työtä voimakkaan sosialistisen maan rakentamisessa.

Naisten oikeus työtekoon on tärkeä tekijä yhteiskuntajärjestelmän progressiivisen luonteen määrittämisessä, koska se mahdollistaa naisten osallistumisen yhteiskunnalliseen työntekoon aineellisen ja kulttuurisen hyvinvoinnin luomiseksi yhteiskunnan jäseninä.

Naisten oikeus työntekoon on taattu Sosialistisessa Työlaissa.

Artiklassa 5  sanotaan: "Sosialismin oloissa kaikilla työläisillä on oikeus työntekoon... Jokainen työläinen valitsee ammattinsa toiveidensa ja taipumustensa mukaan, ja valtio tarjoaa heille turvallisen työpaikan ja turvalliset työolosuhteet."

Tämä tarkoittaa, että jokaiselle työkykyiselle kansalaiselle tarjotaan turvallinen työpaikka sukupuolesta riippumatta.

Saman lain artikla 37 sanoo, että työntekijät saavat samaa palkkaa samasta työstä riippumatta sukupuolesta, iästä tai rodusta. Toisin sanoen naisille maksetaan samaa palkkaa kuin miehille samasta työstä.

Laki asettaa myös tarpeen huomioida erityisesti naisten työturvallisuus ja monia etuoikeuksia naisille, jotta naiset voisivat harjoittaa kunnolla oikeuttaan työntekoon silloinkin kun he saavat lapsia ja kasvattavat heitä.

Työlain mukaan naisilla on oikeus äitiyslomaan, 60 päivää ennen synnytystä ja 180 päivää sen jälkeen, kaikkiaan 240 päivää, säännönmukaisten ja ylimääräisten vapaapäivien lisäksi, niin että naiset voivat palautua täysin raskauden ja synnytyksen rasituksista ja kasvattaa lapsia.

Naisille maksetaan äitiysloman aikana 100% palkka. Naiset, joilla on enemmän kuin 3 lasta, saavat tehdä 6-tuntista työpäivää, vaikka heille maksetaan palkka 8 tunnista.

Tämän lisäksi lastentarhat ja modernit hyvinvointi ja catering-palvelut ovat naisten saatavilla Lastenhoito- ja -kasvatulain nojalla, ja tämä antaa naisille kaikki yhteiskunnalliset mahdollisuudet nauttia täysin oikeudestaan työntekoon.

Nykyään korealaiset naiset tekevät työtä kohentaakseen ihmiskeskeistä sosialismia, jossa naisten oikeuksia kunnioitetaan ja jossa ne taataan korkeatasoisina.

Lähde:
Pyongyang Times

Katso myös:
Pohjois-Korean sosialistinen perustuslaki

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Riippumattomuuden, Songun-politiikan ja sosialismin voitonlippu

Tästä alla olevasta Pyongyang Timesin artikkelista käy ilmi, miten Pohjois-Koreassa ajatellaan muutamista asioista:
- - -
Monet maat ympäri maailmaa ovat jo pitkään kärsineet pelosta, epävarmuudesta, nälästä ja köyhyydestä imperialistien kovakätisyyden, autokraattisuuden, aggressiivisuuden ja ryöstön takia.
Huolimatta maailmassa riehuvasta poliittisesta ja taloudellisesta kriisistä, Pohjois-Korea on kuitekin pysynyt sosialismin tukipylväänä ja itäisenä ydinmahtina.

Ihmisen yleinen toive ja pyrkimys on elää riippumattomasti, vapaana rajoituksista ja muiden harjoittamasta alistamisesta.

Yli 80 vuotta sitten Presidentti Kim Il Sung muotoili kuolemattoman Juche-aatteen valaistakseen sitä filosofista periaatetta, että ihminen on oman kohtalonsa herra ja ihmisellä on kyky muovata kohtaloaan, ja hän opetti japanilaisten imperialistisen siirtomaaherruuden alla kärsineen Korean kansan itsenäiseksi kansaksi, joka muovaa itse oman kohtalonsa nousemalla taisteluun kansallisen ja luokkavapautuksen puolesta.

Yksikään maa ei tarjonnut nousevalle riippumattomalle maalle vilpitöntä moraalista ja aineellista tukea. Korealaiset, jotka seurasivat Presidenttiään tiiviisti, perustivat omavaraisen kansallisen talouden samalla kun perustivat itsenäisen, riippumattoman valtion.

Itsenäisyyden saavuttaminen ei ole helppoa. Siihen tarvitaan takeeksi ja puolustukseksi Songun-politiikkaa.

Korealaisten loistavaa menestystä kansallisen puolustuksen ja voimakkaan sosialistisen maan rakentamisessa ei voi ajatella irrallaan Songun-politiikasta, jonka loi Puhemies Kim Jong Il.

Imperialistit hyödynsivät sosialismin romahtamista Neuvostoliitossa ja Itä-Euroopassa sekä Kim Il Sungin, Korean kansan isän, poismenoa voimistamalla maamme taloudellista saartamista. Toistuvat luonnonkatastrofit imperialistien painostuksen lisäksi ajoivat maan elämän ja kuoleman kriisiin. Korean kansan oli valittava, tulisiko se jälleen kerran imperialistien orjaksi vai pysyisikö se itsenäisenä kansana.

Noina koettelemusten vuosina, jolloin muut olisivat saattaneet luhistua moneen kertaan, Puhemies piti Songunin lippua ylhäällä ja ajoi Songun-politiikkaa.

Songun-periaatteen mukainen politiikka, joka tarkoittaa, että armeija on Puolue, valtio ja kansa, on Pohjois-Korean perustavanlaatuinen sosialismin poliittinen muoto, vallankumouksellisen johtajuuden muoto, joka kutsuu puolustamaan maata ja vallankumousta sekä edistämään sosialistista rakentamista antamalla etusija sotilaallisille seikoille ennen muita valtion asioita ja luottaen Kansanarmeijan vallankumoukselliseen henkeen ja taistelutehokkuuteen.

Kun Pohjois-Korea omaksui tämän politiikan kaikilla Puolueen saroilla ja valtion rakentamisessa sekä taloudellisessa ja kulttuurisessa rakentamisessa, se pystyi jatkamaan voimakkaan sosialistisen maan rakentamista samalla kun se murskasi imperialistien sinnikkäät taloussaarrot ja yritykset maan eristämiseksi ja lamauttamiseksi. Sen voittamattomuus on Songun-politiikan tulosta ja siksi Songun-politiikasta on tullut Pohjois-Korean symboli.

Maa noudattaa Songun-politiikkaa entistä intensiivisemmin nykyisellä Kim Jong Un'in aikakaudella. Viime vuodet yksistään ovat nähneet monia onnistuneita testejä mukaanlukien ensimmäinen vetypommitesti, maatakiertävän satelliitin Kwangmyongsong 4 laukaiseminen, ydinkärjen räjäyttäminen, voimakkaan rakettimoottorin staattinen laukaisu, ballistisen Pukkuksong 1 -ohjuksen laukaisu veden alla ja keskimatkan strategisen ballistisen maasta-maahan ohjuksen Pukkuksong 2:n laukaiseminen.

Tämä on tämän päivän kuva Songun Koreasta, joka on asettanut pitkän tähtäimen strategiakseen ajatuksen riippumattomuudesta, Songunin ja sosialismin, kuten aiemmat johtajat ovat esittäneet.
Ylin johtaja Kim Jong Un, puhuessaan Presidentti Kim Il Sungin syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetyssä sotilasparaatissa, sanoi, että sotilaallinen ja teknologinen etulyöntiasema ei ole enää imperialistien yksinoikeus, ja että se aika on lopullisesti takanapäin, jolloin vihollinen voisi uhata Pohjois-Koreaa ydinaseilla.

Korean kansa etenee dynaamisesti sosialismin tiellä suurten johtajien tarjoaman itsenäisyysajatuksen ja Songunin miekan voimalla. Korelainen sosialismi on ihmiskeskeistä sosialismia, joka asettaa kansan aidoksi valtion ja yhteiskunnan herraksi ja jossa kaikki palvelee heitä. Ihmisten ikiaikainen toive on viettää riippumatonta ja luovaa elämää vapaana riistosta ja alistuksesta, ja siitä on tullut totta Pohjois-Koreassa, kiitos sosialismin.

Sosialistinen Korea, joka on jo varmistanut asemansa huomattavana poliittis-ideologisena ja sotilaallisena voimana, on tulossa vauhdilla huomattavaksi sci-tech voimaksi, taloudelliseksi jättiläiseksi ja kulttuurin ja urheilun suurmaaksi.

Edetessään järkkymättä riippumattomuuden, Songunin ja sosialismin tiellä Korean kansa saavuttaa epäilemättä tavoitteensa voimakkaan sosialistisen maan rakentamisesta lähitulevaisuudessa.

Lähde (Jong Tang Song, Pyongyang Times):
http://www.naenara.com.kp/en/order/pytimes/?page=Politics&no=23789

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Kim Jong Un vaimonsa kera puunistutustalkoissa

Pohjois-Korean ylin johtaja Kim Jong Un vieraili Mangyongdaen vallankumouksellisessa koulussa maaliskuun 2. päivänä istuttaakseen puita yhdessä oppilaiden kanssa puunistutuspäivän kunniaksi.

Hän sanoi, että kyseinen puunistutuspäivä sai alkunsa siitä, että Presidentti Kim Il Sung sytytti kansaan puiden istuttamisen innostuksen. Kim Jong Il ylläpiti perinnettä ja kannusti tällä tavalla koko kansaa pitämään huolta omasta maastaan esimerkiksi puita istuttamalla. Täten Kim Jong Un halusi myös tänä päivänä istuttaa puita, ja miettiessään, missä hän sen tekisi, hän tuli ajatelleeksi Mangyongdaen vallankumouksellista koulua.

Hän näytti oppilaille, miten puu istutetaan kunnolla, ja kaivoi maata, kasteli ja polki maata tiiviimmäksi hyvän tovin.

Hän tarkasti jokaisen istutetun puun ja totesi, että jokainen oli tehnyt hyvää työtä istutuksessa. Kun oppilaat kasvaisivat vanhemmiksi ja palaisivat tähän paikkaan myöhemmin, he näkisivät puut ja ne muistuttaisivat heitä tästä päivästä.

Katsellen näkymää koulun ympärillä, jossa on sankkaa metsää, hän sanoi, että siellä ei kohta ole tilaa uusille puille ja että oppilaiden pitää mennä istuttamaan puita Kumsusanin Aurinkopalatsin sekä muiden suurten johtajien kuolemattomiin urotöihin liittyvien paikkojen luo sekä myöskin vierailla Korean Kansanarmeijan modernissa taimitarhassa numero 122 niin että he oppisivat tieteellistä puunistutusta. Hän pyysi oppilaita näyttämään hyvää esimerkkiä puunistutuskampanjassa.

Hän listasi tärkeitä tehtäviä, joista pitää huolehtia koulun opetuksessa ja toiminnassa, ja osallistui valokuvaan oppilaiden kanssa.

Tapahtumasta on laajempi kuvareportaasi Korean keskustelevision eilisessä lähetyksessä. Talkoissa mukana näyttää olevan myös Kim Jong Un'in vaimo Ri Sol Ju.

Linkki koko artikkeliin Pyongyang Timesissa:
http://www.naenara.com.kp/en/order/pytimes/?page=Politics&no=23797

Katso myös:
Tree planting begins across the country

Katso myös puunistutusteemaa käsittelevä draamaelokuva (englannin kielinen tekstitys):
A Forest Is Swaying

torstai 2. maaliskuuta 2017

Korvaskanneri auttaa diagnosoimaan mahdollisia sisätauteja

Pyongyang Times kertoo Public Health -osiossaan, että yhä useammissa terveyskeskuksissa käytetään korvaskanneria mahdollisten sisätautien havaitsemiseen. Tekniikka perustuu muun muassa korvan akupisteisiin ja niiden värimuutoksiin.

Korvaskannerin kehitti tutkimusryhmä, jota johti Kwon Yong Jae, PhD, Koryo lääketieteen akatemiasta. Tutkimus-  ja kehitysprojekti kesti kymmenen vuotta, ja siihen osallistui koehenkilöinä kymmeniätuhansia ihmisiä. Projektin aikana tutkijat identifioivat satoja eri värimuunnoksia korvan akupisteissä suhteessa eri sairauksiin. He kehittivät myös metodin, jolla voi arvioida sisäelinten terveydentilaa korvaskannerin avulla.

Korvaskanneri voi auttaa havaitsemaan kehittymässä olevia sairauksia jo varhaisessa vaiheessa ja tällä tavalla tehostaa hoitoa. Skannaus on potilaalle riskitön, siinä ei käytetä röntgensäteitä eikä ultraääntä, ja kestää noin 5-10 minuuttia.

Korvaskanneri on osoittautunut käytännössä toimivaksi ja sen suosio terveydenhuollon työntekijöiden keskuudessa kasvaa koko ajan.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Kannettava lehtivihermittari

Pyongyang Times kertoo Sci-Tech osiossaan kannettavasta lehtivihermittarista. Mittari selvittää kasvien lehtien lehtiviherpitoisuuden 1% tarkkuudella vahingoittamatta lehtiä mittaamalla niiden kyvyn absorboida tietyn aallonpituuden valoa.

Mittarin avulla kasvien lannoitus voidaan optimoida ja kasvattaa tällä tavalla viljelysmaan tuottoa. Mittaria on käytetty Etelä-Phyongan maakunnassa, Taedonggang hedelmätilalla ja muualla, ja näistä saadut kokemukset osoittavat, että lannoitetta on pystytty säästämään 10-15% samalla kun kasvien tuotanto on kasvanut yli 10%. Ympäristövahingot, erityisesti liiallisesta typpilannoitteen käytöstä johtunut pohjaveden saastuminen, ovat myös vähentyneet.

http://www.naenara.com.kp/en/order/pytimes/?page=Science&no=23740